Blogi

 sh, TtM, Tajan hallituksen jäsen Satu Pulkkinen

Puhutaanko SOTE -bisneksestä?

Puhutaan vaan. On sanottu, että bisnesajattelu vaarantaa soten. Varmasti niin on, mikäli se sellaisena halutaan nähdä. Mutta tarkastellaanpa asiaa hetki kolikon kääntöpuolelta.

Bisneksessähän pärjää laadulla. Ja kilpailun voittaa yleensä paras. Sote-kilpailussa paras tarjoaa asiakkaille ihmisarvoisesti sen, mitä he kulloinkin terveys, hoitoisuus, toimintakyky ja voimavarat huomioiden tarvitsevat. Palvelua ovat tuottamassa alan parhaat ja koulutetut osaajat, jotka viihtyvät työssään sekä jaksavat ja pystyvät antamaan parastaan päivästä ja työvuorosta toiseen. Lienee sanomattakin selvää, mikä strateginen voimavara hyvinvoiva henkilöstö on.

Bisnes ei suoranaisesti vaaranna sotea, mikäli toimintaa ohjaavat asenteet kumpuavat oikeista asiakaskeskeisistä arvoista. Jokaisen sosiaali- ja terveydenhuoltoalan organisaation on sitouduttava tekemään töitä asiakas edellä ja asiakkaan parhaaksi. Vaarallisilla vesillä purjehditaan silloin, kun bisnestä on tuottamassa voittoa asiakkaiden kustannuksella tavoittelevat ihmiset ja yritykset. Ahneuden mukanaan tuoma maksimaalinen voitontavoittelu ja väärät arvot ja asenteet vaarantavat soten, ei bisnesajattelu.

Viime päivien julkista keskustelua on ohjannut kysymys hoitajamitoituksesta, resurssista ja sen riittävyydestä. Onko ihminen desimaali vai ei? Paljonko on riittävästi? Tuleeko lakiin kirjata kiinteä luku? Henkilökohtaisesti en näe, että kysymys on lopulta lakiin kirjattavasta resurssissa, vaan siitä miten resurssia johdetaan ja ohjataan. Henkilökohtaisesti pelkään, että lakiin kirjatusta minimiresurssista tulee helposti myös maksimi. Miten mahdollistetaan se, että tarvittaessa resurssia on saatavilla myös enemmän. Meillä tulee olla oikea määrä, oikealla tavalla osaavia ihmisiä, oikeassa paikassa ja vieläpä oikeaan aikaan. Hoitotyössä resurssi tulee kohdentaa sekä välittömään potilastyöhön että myös välilliseen potilaaseen kohdentuvaan työhön. Hoidon ja hoidossa olevien ihmisten kannalta merkityksellistä on nimittäin myös se työ, joka ei kohdennu suoraan potilaaseen, mutta jota tehdään potilaan hyväksi ja parhaaksi, kuten yhteistyö omaisten ja läheisten kanssa sekä kirjaaminen hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi. Tämän ymmärtäminen edellyttää kunkin ammattilaisen perustehtävän kirkastamista ja jatkuvaa vuoropuhelua siitä, miksi me sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaiset olemme olemassa. On tunnettava ala ja sen vaatimukset voidakseen arvioida asiaa ja esimerkiksi sitä, milloin asiat ovat kunnossa ja milloin ne vaativat korjaamista. Loppujen lopuksi kyse on optimaalisesta resurssista, joka tulee määritellä jokaisen toimintayksikön perustehtävän ja profiilin mukaisesti, sitä tulee seurata ja arvioida ja tulevaisuudessa se tulisi myös raportoida. Ei suunniteltuna vaan toteutuneena tunnuslukuna. Resurssikysymyksessä huomionarvoista on nimittäin se, että suunniteltu resurssi ja mitoitus on harvoin yhtä kuin toteutunut.

Kysymys on pitkälti johtamisesta. En halua puhua johdosta, vaan johtajista. Johto on johtajia eli päätöksiä tekeviä  ja ohjeita antavia eläviä ihmisiä. Ihmiset luovat toimintakulttuurin arvot ja asenteen, ne eivät koskaan synny tyhjästä. Millainen johtaja ei kuule potilaiden, asiakkaiden, omaisten ja työntekijöiden hätää ja huolta sekä sivuuttaa sen merkityksen ja vaikutuksen.

Millainen johtaja sallii tai jopa vaatii virheellisen tiedon luovuttamisen, kuten vaikkapa haamuhoitajien kirjaamisen. Kysymys on laatua edistävästä ja ylläpitävästä toimintatavasta ja kulttuurista sekä sitä tukevasta johtamisesta, arvoista ja asenteista.

Toimivat brändit menestyvät. Sotessa menestyvä brändi on kokonaisvaltaisesti laadukas ja yksilöllinen hoito. Brändäys ja bisnesajattelu ei välttämättä vaaranna sotea, vaan halutessamme voimme kääntää sen asiakkaidemme voitoksi. Soten voitto on laadukas palvelu, asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen ja niihin vastaaminen optimaalisin resurssein. Laatua on seurattava ja valvottava. Katteettomilla lupauksilla on taipumus paljastua jossain vaiheessa jollain tavalla. Ala tulee olla vapaa niille tekijöille,  jotka ymmärtävät ihmisen ja ihmisyyden syvimmän olemuksen ja arvostavat ihmisarvoista elämää, myös työelämää.

Ratkaisu on meissä ihmisissä ja meidän toimissamme ja päätöksissä. Sote kaikkinensa on työtä ihmisten kanssa ja ihmisten vuoksi.