25.7.2016 Opiskelijaverkoston puheenjohtajan kesäterveiset - Sina Nordman

Opiskelijaverkoston puheenjohtajan kesäterveiset

Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat TAJA ry on Akavan alainen järjestö, johon ovat voineet liittyä jäseniksi terveystieteellisen-  tai YAMK tutkinnon suorittaneet terveysalan ammattilaiset. TAJA tekee aktiivisesti yhteistyötä Akavan kaikkien terveydenhuoltoalan järjestöjen kanssa ja muutokset sote-kentällä edellyttävät terveysalan ammattilaisilta enenevissä määrin moniammatillisen yhteistyön omaksumista. Akavassa onkin edustettuna lähes kaikki sotealan korkeastikoulutetut ammattiryhmät sairaanhoitajia lukuunottamatta.

Keskiviikkona 13.7.2016 Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat ry hyväksyi ylimääräisessä vuosikokouksessaan sääntömuutokset, joiden myötä Tajan nimi ja jäsenistö muuttuvat. Kokouksessa uudeksi nimeksi päätettiin Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry ja lisäksi yhdistykseen hyväksytään jatkossa jäseneksi myös kaikki sairaanhoitajat sekä sairaanhoitajaopiskelijat. Näin ollen Akava siis avaa ovensa nyt myös sairaanhoitajille.

Opiskelijaverkostoon uudistukset tuovat muutoksia, sillä nyt saamme mukaan verkoston toimintaan sairaanhoitajaopiskelijat! Taja jatkaa edelleen myös terveystieteilijöiden omana yhdistyksenä ja toiminnan painopisteet tulevat säilymään samoina. Uusien opiskelijajäsenten mukaan tulo tuo meille uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen ja monipuolistamiseen. Laajempi jäsenpohja mahdollistaa verkostolle tuoda terveydenhuoltoalan opiskelijoiden näkemykset esiin vahvemmin koulutuspoliittiseen keskusteluun Akavan opiskelijoiden valtuuskunnan AOVA:n kautta. Myös verkoston paikalliseen toimintaan on mahdollisuus saada lisää potkua uusien opiskelijajäsenten myötä.

Soten myötä Suomen terveydenhuolto on suurten muutosten edessä. Sairaanhoitajan työ on muuttunut asiantuntijatyöksi ja ammatillinen kehittyminen tuokin potilastyöhön vaikuttavuutta. Myös kehittämällä sairaanhoitajan urapolkumallia voidaan edistää työhön sitoutumista ja alan vetovoimaisuutta. Taja pyrkiikin hoitamaan terveydenhuollon edunvalvontaa tulevaisuudessa kattavasti asiantuntijuutta korostaen.

Tehokas ja vaikuttava terveydenhuolto edellyttää toimijoiden moniammatillista yhteistyötä ja kommunikaatiota potilaan parhaaksi. Moniammatillisen yhteistyön toteutumiseksi tutustuminen muiden terveysalan ammattilaisiin kannattaa aloittaa jo opiskeluaikana. Taja tekeekin aktiivisesti yhteistyötä kaikkien akavalaisten terveydenhuoltoalan järjestöjen kanssa ja myös Opiskelijaverkosto pyrkii tähän tulevana syksynä.

Opiskelijaverkosto toivottaa sairaanhoitaja- ja terveystieteenopiskelijat lämpimästi tervetulleiksi Opiskelijaverkoston toimintaan!