26.7.2016 Muutos on mahdollisuus -Kukka Junno

26.7.2016

Muutos on mahdollisuus

Eilinen oli täällä töissä varsinainen hulinapäivä. Keskustelu velloi somessa kiivaana. On hienoa että Akavan sairaanhoitajien ja Tajan uutinen kiinnostaa. Olen viime vuodet kovasti pohtinut ay-liikettä ja sen tulevaisuutta. Eilen saimme jälleen kuulla, miten ammattiliittoihin järjestäytyminen ei kiinnosta nuoria. Jotakin on tehtävä, mutta mitä pohditaan eri puolilla kuumeisesti. Yhdestä suusta todetaan, että on muututtava EI-liikkeestä joksikin muuksi, mutta miten ja millaiseksi? Nyt meillä on tässä tilaisuus lähteä yhdessä pohtimaan asiaa ja synnyttää jotakin ihan uutta.

Ministeri Rehula on useissa yhteyksissä painottanut yhdessä tekemisen tärkeyttä. Olemme menossa so-teen hän jaksaa muistuttaa, kyse on sosiaali- ja terveydenhuollon yhdessä tekemisestä. Ministerin mukaan tämä vaatii suurta kulttuurin muutosta, joka pitää ottaa huomioon niin koulutuksen tasolla kuin työpaikoillakin. Eilisessä some-keskustelussa esitettiin myös kriittisiä arvioita uudistuksestamme ja muistutettiin että liittoihin liitytään, ei keskusjärjestöön. No niinhän se onkin, mutta tämän meidän keskusjärjestömme erityispiirre on se, että olemme Akava-yhteisö. Esimerkiksi me sosiaali- ja terveysalan järjestöt teemme tiivistä yhteistyötä keskenämme, jokainen liitto oman jäsenkuntansa parhaaksi. Mutta kuten sote-uudistustakin tehdään yhdessä, niin myös meillä on yhteistä toimintaa ja tavoitteita. On hienoa (ja korkea aika), että nyt myös sairaanhoitajat tulevat mukaan tähän työhön.

Eilen illalla kun vihdoin olin kotosalla ja istahdin television ääreen katsomaan puoli yhdeksän uutisia, niin siinä he olivat! Vanhat työkaverini Aino, Tiksu, Riina koko porukka –ihan saman näköisinä kuin ennen. Voi miten hyvä mieli minulle tulikaan. Tämän täytyy olla enne, ajattelin! Muistan miten silloin, parikymmentä vuotta sitten osastolla oltiin kuvaamassa materiaalia johonkin ajankohtaisohjelmaan. Se taisi olla Riina joka sanoi, että banaani on hoitajan paras eväs; kulkee kätevästi taskussa ja on helppo syödä nopeasti. Vanhojen aikojen muistoksi nappasin minäkin tänään evääkseni banaanin.

Akavan sairaanhoitajat ja Taja syntyi toiveesta ja tarpeesta etsiä ja löytää jotakin uutta ja erilaista. Aika näyttää miten siinä onnistutaan. Uskon kuitenkin, että vaihtoehtoja tarvitaan ja ne ovat hyvästä. Kyllä ay-liikkeenkin pitää uskaltaa tehdä uusia avauksia ja tuulettaa vanhoja rakenteita ja toimintamalleja.

Muutos on myös mahdollisuus.

Kukka Junno, toiminnanjohtaja