Ravitsemuksella hyvinvointia

7.5.2020

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen eri toimijoiden kesken on kunnan tärkeimpiä tehtäviä. Kokonaisuuteen kuuluvat myös hyvän ja terveellisen ravitsemuksen edistämiseen liittyvät päätökset ja toimenpiteet, jotka koskevat koko väestöä.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) vetovastuulla on tehty paljon monialaista yhteistyötä väestön hyvän ravitsemuksen edistämiseksi. VRN:n asiantuntijaryhmään kuuluivat THL, STM, MMM, UEF, Kuntaliitto ja Sydänliitto sekä yhtenä asiantuntijajäsenenä johtava hoitaja Soile Ridanpää-Vuolle.

Yhteistyön tuloksena on julkaistu hyvään ravitsemukseen liittyvää tukimateriaalia kunnille vuonna 2019. Se on vapaasti saatavissa Ruokaviraston www-sivuilla/Ravitsemuksella hyvinvointia. Materiaalia voidaan hyödyntää esimerkiksi kuntien ja kuntayhtymien hyvinvointisuunnitelmien ja -kertomusten laatimisessa sekä tehtyjen toimenpiteiden arvioinnissa että raportoinnissa.

Eri ikäryhmien hyvää ravitsemusta koskevia suosituksia on uudistettu ahkerasti viime vuosina Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen, THL, toimesta. Viimeisin julkaisu on ikääntyneiden uusi ruokasuositus: Vireyttä seniorivuosiin – ikääntyneiden ruokasuositus 2020. Se julkaistiin 31. maaliskuuta 2020 ja se on kaikkien saatavilla sähköisenä versiona.

Valtakunnallinen laatusuositus

Ikääntyneiden ruokasuositus on uusi valtakunnallinen laatusuositus. Sitä voivat hyödyntää monet toimijat: hoito- ja ruokapalveluista päättävät ja sopimuksia kilpailuttavat toimijat, ikääntyneiden hoivapalvelujen henkilöstö, ikääntyneet itse sekä heidän läheisensä, omaishoitajat että oppilaitokset opetustyössään.

Ruokasuosituksen käyttöönotto ikääntyneiden ympärivuorokautisessa hoidossa ja asumispalveluissa on tärkeää: Pitkäaikaishoidon asukas on vihdoin oman hoitonsa suunnittelun lähtökohtana. Siten asukkaat ja heidän läheisensä voivat vaikuttaa ruokaan ja ruokailuun. Tämä tarkoittaa esimerkiksi päivittyvää hoitosuunnitelmaa, mieliruokien huomioimista, ruokalistojen näkyvillä oloa, ruokailuaikojen joustoja ja ruokailutilanteiden psyykkisen merkityksen ymmärtämistä.

Tukea hoitotyön arkeen

Henkilöstön ravitsemusosaamisen tukeminen ja säännöllisten koulutusten järjestäminen on tärkeää. Hoitotyön johdon ja johtamisen täytyy olla arjen tukena ja mahdollistajana myös ravitsemusasioissa, jotta henkilöstö voi toteuttaa ikääntyneiden hoidossa uusia suosituksia. Moniammatillinen yhteistyö konsultaatiomalleineen, ravitsemusvastuuhenkilöiden nimeäminen ja verkostotoimijuus ovat hyviä keinoja, joita johtamisen on tuettava hoitotyön arjessa.

Myös hyvä ja ajantasainen kirjaaminen on tärkeää: Hoitosuunnitelmat ja palvelukuvaukset edistävät suosituksia ja ne perustuvat asiakkaiden tarpeisiin. Ikääntyneiden ja muiden ikäryhmien hyvinvointia edistäviä asioita on tuettava kaikilla johtamisen tasoilla. Tämän tulee näkyä kunnan virallisissa asiakirjoissa, esimerkiksi laajassa hyvinvointikertomuksessa. Hoitotyön johtajat, lähiesimiehet ja arjen sosiaali- ja terveydenhuollon eri ammattilaiset ovat tärkeässä roolissa muiden toimijoiden ja asukkaiden kanssa, kun he toimivat yhdessä ja kun he edistävät eri väestöryhmän hyvää ravitsemusta.

Teksti: Asiantuntija Soile Ridanpää-Vuolle, Johtava hoitaja

Lisätietoa elintavoista ja ravitsemuksesta: https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus

Kuvat: Hyvä ravitsemus on poliittinen päätös -opas / Ruokaviraston www-sivut / Ravitsemuksella hyvinvointia