Karinakodin saattohoito päättymässä – vielä toivotaan mahdollisuutta jatkaa

Turkulainen saattohoitoon erikoistunut Karinakoti on lopettamassa toimintaansa 25 vuoden jälkeen. Edelleen esimerkiksi kuntalaisaloitteella halutaan estää toiminnan lopettaminen. Päätös Karinakodin lopettamisesta taloudellisista syistä on herättänyt paljon keskustelua – ja surua.

Vaikka Karinakotiin liittyvät taloudelliset vaikeudet on tiedetty, Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön päätös  toiminnan lopettamisesta tuli myös henkilöstölle yllätyksenä ja nopeasti. Nyt ovat alkaneet yt-neuvottelut. Karinakodissa työskentelee 14 lähi- ja sairaanhoitajaa sekä kaksi osa-aikaista lääkäriä. Kaikki ovat huippuammattilaisia osaamiseltaan.

– Työskentely arvokkaan asian, elämän loppumisen äärellä on saanut tekemään työtä ja haluamaan tehdä täydellä sydämellä, vastaava hoitaja Satu Nurmela kertoo paikan erityisyydestä myös työnä.

Nurmelan mukaan päällimmäisenä on nyt suru siitä, että saattohoito tässä muodossaan on loppumassa.  Myös hyvä työyhteisö hajoaa, jolloin menetetään paljon ammattitaitoa ja hiljaista tietoa. Osa työntekijöistä on ollut mukana toiminnassa kaikkien 25 vuoden ajan, mikä tarkoittaa pitkiä työsuhteita ja sitoutuneita hoitajia.

– Suurempi suru on silti se, että tällainen saattohoito menetetään.

Kodinomaista ympäristöä, kiitettyä hoitoa

Karinakoti on tarjonnut saattohoitoa mahdollisimman kodinomaisessa ympäristössä.

– Elämä, joka on arvokas, saa  täällä arvoa loppuun asti, ihmisestä välitetään ja halutaan luoda turvallinen olo. Omaisten huomioiminen on ollut myös iso osa työtä. Mukana ovat voineet olla perheet kokonaisuutena, jopa pieniä lapsia ja nuoria. Tämän ovat mahdollistaneet yhden hengen huoneet, jossa perhe saa olla ilman sairaalan hälinää.

Saattohoitopotilaiden päivistä on karsittu rutiineja, päivät muodostuvat sen mukaan, mihin potilas on halukas ja miten hän jaksaa.  Karinakodissa on toiminut hoidon tukena myös yli 20 vapaaehtoisen joukko.

– Monesti miettii, mitä kaikkea ilman meidän potilaat jäisivät ilman heitä: arjen rikkautta on mahdollisuus jutella niitä näitä tai tuntoja syvemminkin. He ovat voineet  olla vierellä. Vapaaehtoiset mahdollistavat, että voi mennä ulos, tai vaikka lukea kirjaa, on ollut hemmottelua, jopa viikoittaisia makkara- ja lättyiltoja.

Samalla Karinakodissa on tarjottu kaikki lääketieteellinen apu oireiden ja kivun hoitoon.

– Ihmisestä huolehditaan kokonaisuutena ja suojellaan jäljellä olevaa elämää.

Potilaille tärkeää on ollut se turvallisuuden tunne, minkä Karinakoti on voinut antaa.

–  Ihana sanoa potilaalle, soita vain olemme lähellä. Jos kipu jäytää ja ei kauaa mene kun joku hoitaja tulee ja antaa lääkkeen. Henkisesti on tärkeää tuntea inhimillistä välittämistä omana itsenään sairauden riisuessa ja tulevan ehkä pelottaessa. Lempeä kohtaaminen ja vaikeistakin asioista puhuminen on tärkeä. Kuolemasta puhutaan rohkeasti ja oikeilla sanoilla, jos potilas tai läheinen haluaa.

Karinakodin ympäristö on myös yksi hoitava ja rauhoittava elementti. Jokaisen huoneen ikkunasta näkyy joko meri tai metsä – jopa peurat kuljeskelevat maisemassa.

– Jossain päin maailmaa ymmärtääksemme koitetaan löytääkin tällaista ympäristöä, mihin saattohoitokoti pitäisi rakentaa, meillä on tällainen valmiina. Meri ja luonto ovat tärkeitä. Ne ovat parasta mahdollista ihmiselle, joka on isojen asioiden äärellä, elämästä luopumassa ja vielä miettimässä elämäänsä.

Omaisista on huolehdittu Karinakodissa myös soittamalla heille jälkikäteen ja viestitetty, että heistä välitetään edelleen sekä tarjottu tietoa, mistä saa tarvittaessa apua. Puolivuosittain on kutsuttu Karinakodissa kuolleiden läheiset musiikkipitoiseen muisteluiltaan.

– Tunteita on paljon, pettymys, jos Karinakodin toiminta lakkaa. Suurin murhe meillä on se, että ihminen, joka olisi tällaista paikkaa tarvinnut, ei sitä saa. Saattohoitokodin pitäisi olla vaihtoehto.

– Vielä halutaan ja jaksetaan uskoa toivoa, että tämä vielä hyväksi kääntyisi, ei annettaisi tämän sammua, Nurmela sanoo.

Karinakotiin voi kuitenkin toistaiseksi tulla ja lähettää potilaita kuten ennenkin tämän kuun loppuun saakka. Hoitoa on luvattu jatkaa kesäkuun loppuun.  Karinakodin hyväksi on tehty myös kuntalaisaloite, jonka tavoitteena on hyvän saattohoidon jatkaminen. https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/8148

Teksti ja kuvat Sini Silvàn