Kyselytutkimus: suomalaiset arvostavat julkisia palveluita

Tuoreen kyselyn mukaan suurin osa suomalaisista katsoo, että julkiset palvelut ovat olennaisia toimivan arjen kannalta.

89% suomalaisista katsoo, että kunnissa ja hyvinvointialueilla tuotetut palvelut ovat arjen toimivuuden kannalta tärkeitä tai erittäin tärkeitä (Taloustutkimus 3/2024)

Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta (89 %) pitää kunnissa ja hyvinvointialueilla tuotettuja palveluita toimivan arjen kannalta tärkeinä tai erittäin tärkeinä. Asia käy ilmi tuoreesta Taloustutkimuksen teettämästä kyselystä.

Tutkimuksen mukaan kansalaiset arvostavat kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävää työtä ja haluavat taata niiden lakisääteisille palveluille riittävän rahoituksen. Valtaosa kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että valtion tulee varmistaa kunnille ja hyvinvointialueille riittävä rahoitus lakisääteisten palvelujen tuottamiseen: samaa tai täysin samaa mieltä tästä väittämästä oli 86 prosenttia vastaajista.

Eniten julkista työtä arvostavat naiset ja korkeasti koulutetut

Kyselyn mukaan kolme neljästä suomalaisesta (74 %) kokee kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävän julkisen työn merkitykselliseksi tai erittäin merkitykselliseksi omassa elämässään.

Erityisen tärkeitä julkiset palvelut ovat kyselyn perusteella naisille. Niitä pitää merkityksellisinä tai erittäin merkityksellisinä omassa elämässään 82 prosenttia vastanneista naisista, kun miehistä näin ajattelee 66 prosenttia.

Korkeasti koulutetut ja johtavassa asemassa olevat arvostavat kuntien ja hyvinvointialueiden palveluja muita enemmän: ammattikorkeakoulutetuista 41% ja yliopistokoulutetuista 40% pitää julkisia palveluja erittäin merkityksellisinä. Tätäkin tärkeämpinä palveluja pitävät tulosten mukaan yrittäjät ja johtavassa asemassa olevat, joista 43% arvioi palvelut erittäin merkityksellisiksi. Yli 65-vuotiailla ja eläkeläisillä vastaava luku oli 40 prosenttia.

Koko kyselyssä erittäin merkityksellisinä palveluja piti 37 prosenttia vastaajista.

Sosiaali- ja terveyspalveluita arvostetaan

Kyselytutkimuksen avovastauksista nousi esiin sosiaali- ja terveyspalveluiden ylläpidon tärkeys:

Julkinen terveydenhuolto, mukaan lukien mielenterveyden palvelut, ovat olleet avainasemassa niin itseni kuin puolisonikin kohdalla, että pystymme jatkamaan yhteiskunnan aktiivisina jäseninä. Ilman näitä palveluja emme todennäköisesti olisi kumpikaan työelämässä." (Taloustutkimus 3/2024)

Jos terveyttä ei ole, ei mistään muustakaan tule mitään. Toimiva terveydenhuolto varmistaa, että kansalaiset kykenevät käymään töissä ja maksamaan veroja. Koko hyvinvointivaltio perustuu sille." (Taloustutkimus 3/2024)

Vanhusten kotihoito on pelastanut perheeni ja lankoni perheen arjen." (Taloustutkimus 3/2024).

Olen sairastanut rintasyövän, sain hyvää hoitoa. Se ei saa kadota. Muutoinkin pitää taata pääsy lääkäriin ja hoitajalle." (Taloustutkimus 3/2024).

Lisäksi vastauksissa nousivat esiin muun muassa varhaiskasvatuksen, opetuksen, kirjastojen, tienhoidon, vesihuollon ja virkistysalueiden tärkeys.

"Kansalaisille näkyvien palveluiden taustalla vaikuttaa useita muitakin ammattiryhmiä, jotka eivät näy, mutta joita ilman palvelut eivät pyörisi. Tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi hallinto, ict-palvelut, puhtaus- ja ravitsemispalvelut, energiantuotanto, palo- ja pelastustoimi, välinehuolto sekä kiinteistönhoito", todetaan tutkimustuloksista kertovassa tiedotteessa.

Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi Manner-Suomessa 1 149 yli 15-vuotiasta 4.–6. maaliskuuta. Otos muodostettiin satunnaisotannalla Taloustutkimuksen Internet-paneelin jäsenistä. Kyselyn virhemarginaali on suurimmillaan kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tutkimuksen tilasivat työnantajajärjestö Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja palkansaajia edustavat kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt JAU, JUKO ja Sote ry.

Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaosapuolet kampanjoivat huhtikuussa yhdessä julkisen työn arvostuksen ja riittävän rahoituksen puolesta.

Lähde: Taloustutkimus 3/2024, Tärkeissä töissä