Kutsumus ei tuo leipää pöytään

Sairaanhoitajan työ on asiantuntijatehtävä, joka vaatii monialaista osaamista ja jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Suomalainen sairaanhoitajakoulutus on todettu kansainvälisesti korkeatasoiseksi, mistä meidän on syytä olla ylpeitä. Monilla sairaanhoitajilla on laajennetut tehtäväkuvat ja sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeutta ollaan edelleen laajentamassa, mikä perustuu hyväksi todettuun nykyiseen käytäntöön. Potilaat pääsevät nopeasti hoitoon ja kustannuksia säästyy.

Sairaanhoitajan palkkaus ei ole kuitenkaan kehittynyt laajennettujen tehtäväkuvien edellyttämälle tasolle. Myös kilpailukykysopimus on kyykyttänyt hoitajia muun muassa julkisen sektorin lomarahojen leikkaamisella ja palkankorotuksiin on tarjottu nollalinjaa. Asiaan on saatava korjaus!

On aika hylätä sellainen retoriikka, jossa sairaanhoitaja nähdään kutsumusammattia toteuttavaksi sisar valkoiseksi. Sairaanhoitaja on ennen kaikkea hoitotyön asiantuntija. Vaikka palkkaus on vain osa työstä saatavaa tyydytystä, on yhteiskunnan palkkauksen avulla mahdollista osoittaa ammatin arvostus.

Kunta-alan pääsopijajärjestöt vaativat tiedotteessaan 17.8.2017 julkiselle sektorille selkeitä palkankorotuksia. Akavan sairaanhoitajat ja Taja on samoilla linjoilla. Edessä olevalla neuvottelukierroksella on saatava korjausta hoitotyön asiantuntijoiden palkkaukseen ja muihin työsuhteen ehtoihin niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.

Helena Vertanen Vilhelmiina Lehto
Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja