Eduskunta vahvisti työfysioterapeuttien ammattihenkilöaseman

Julkaistu:

Eduskunta hyväksyi 25.5. täysistunnossaan hallituksen esityksen työterveyshuoltolain 3 § muuttamista siten, että työterveyshuollon toteuttamiseen vaadittavan pätevöittävän koulutuksen suorittaneista fysioterapeuteista tulee nykyisen asiantuntija-aseman sijaan työterveyshuollon ammattihenkilöitä.

Muutoksen tarkoituksena on parantaa moniammatillisen yhteistyön edellytyksiä työterveyshuollossa ja se pohjautuu sosiaali- ja terveysministeriön asettaman kuntoutuksen uudistamiskomitean valmistelemiin ehdotuksiin. Suomen Fysioterapeutit on tehnyt yhdessä Työfysioterapeutit ry:n kanssa pitkään yhteistyötä muutoksen läpiviemiseksi.

–Työterveyshuollon toiminnan laatu perustuu moniammatilliseen toimintatapaan, muistuttaa Suomen Fysioterapeuttien nimeämänä edustajana työterveyshuollon neuvottelukunnan kehittämisjaostossa toiminut erityisasiantuntija Johanna Koroma.

–Lain muutoksen tavoitteena on vähentää moniammatillisen yhteistyön esteitä. Siten muutos parantaa työterveyshuollon mahdollisuuksia vastata asiakkaiden tarpeisiin, hän jatkaa.

Muutos lisää työfysioterapeuttien toimintamahdollisuuksia

Asiaa käsitellyt eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta piti esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena sekä kannatti lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana. Muutoksen katsotaan joustavoittavan työterveyshuollon toimintaa. Se vähentää rakenteellista jäykkyyttä ja luo mahdollisuuksia uusille käytännöille sekä parantaa moniammatillisen ja monitieteisen toimintatavan edellytyksiä työterveyshuollossa.

Valiokunta perusteli kantaansa sillä, että työfysioterapeuttien muuttaminen työterveyshuollon ammattihenkilöksi, joihin tällä hetkellä kuuluvat vain työterveyslääkärit ja työterveyshoitajat, lisää heidän mahdollisuuksiaan toimia ja tehdä päätöksiä itsenäisesti työkyvyn ja kuntoutustarpeen seurannassa, arvioinnissa sekä kuntoutusprosessin eri vaiheissa. Muutos edistää myös tuki- ja liikuntaelinsairauksiin liittyvien riskien huomioon ottamista työpaikoilla nykyistä paremmin jo suunnitteluvaiheessa ja työpaikkatason toimintaa laadittaessa.

Uudistus on välttämätön työkyvyn ja työurien tukemiseksi

Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet ovat edelleen yleisin syy lääkärissä käyntiin ja eniten työstä poissaoloja aiheuttava sairausryhmä. Ne ovat toiseksi yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeisiin. Myös Suomen Fysioterapeuttien puheenjohtaja Tiina Mäkinen korostaa työfysioterapeuttien osaamisen parempaa hyödyntämistä tärkeänä keinona moniammatillisten työterveystiimien toiminnan kehittämisessä.

–Fysioterapeutit ovat ensisijainen ammattiryhmä tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksessa ja ennaltaehkäisyssä. Heidän asiantuntijuuttaan on hyödynnettävä nykyistä tehokkaammin. Uudistus oli välttämätön, jotta väestön työkykyä ja työurien pidentämistä onnistutaan jatkossa tukemaan, Mäkinen painottaa.

Uusi laki astuu voimaan 1.1.2022.

Asiasanat