Lakia määräaikaisuuksien helpottamiseksi ei tule säätää

Julkaistu:

Taja vetoaa maan hallitukseen, ettei lakia määräaikaisuuksien helpottamiseksi säädetä. Lakimuutos koskettaisi erityisesti naisvaltaisen sosiaali- ja terveyssektorin työntekijöitä ja lisäisi entisestään epävarmuutta alalla.

Akavan sairaanhoitajat ja Taja vetoaa maan hallitukseen, ettei lakia määräaikaisuuksien helpottamiseksi säädetä. Hallituksen esittämä lakimuutos sallisi määräaikaisen työsuhteen solmimisen vuodeksi ilman perustetta.

– Määräaikaisuuksien helpottaminen koskettaisi erityisesti naisvaltaisen sosiaali- ja terveyssektorin työntekijöitä ja lisäisi entisestään epävarmuutta ja henkistä kuormitusta alalla, sanoo Tajan va. puheenjohtaja Elina Pajakoski.

Toteutuessaan lakimuutos lisäisi riskiä raskaus- ja perhevapaasyrjinnän kasvusta ja sitä kautta alentaisi myös syntyvyyttä. Lisäksi epävarmuus työn jatkuvuudesta lisää taloudellista epävarmuutta ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti työntekijöiden tekemiin ratkaisuihin, joilla voi olla vaikutusta kansantaloudelle.

Määräaikaisuuksia helpottava laki uhkaa lisätä työmarkkinoiden epävakautta ja heikentää jo valmiiksi heikommassa asemassa olevien työntekijöiden tilannetta.

– Nurkan takana ovat ajat, jolloin meillä on pulaa sote-alan henkilöstöstä. Nyt pitää käyttää kaikki keinot, joilla voimme rakentaa uskoa tulevaan ja kiinnittää nuoria työelämään – ei heikentää sitä, Pajakoski toteaa.

Akavan sairaanhoitajat ja Taja toivoo, että tänään istuntokautensa aloittava maan hallitus käärisi hihansa ja aloittaisi määrätietoisen työn työntekijöiden aseman parantamiseksi ja sote-alan työolosuhteiden kohentamiseksi. Nyt on korkea aika!

Asiasanat