Työhyvinvoinnista leikkaaminen on kallis säästö
Liinakaisa Taimioja
Työhyvinvoinnin opiskelijana tulevaisuus herättää kaksijakoisia tunteita. Opiskelen alaa, jonka merkityksestä puhutaan paljon mutta jonka resursseista leikataan usein ensimmäisten joukossa. Samalla työllisyystilanne, työelämän murros ja jatkuvat säästötoimet saavat pohtimaan, millaiseen työelämään olen itse valmistumassa – ja onko osaamiselleni aidosti tilaa.
Työelämä on muuttunut nopeasti. Työsuhteet ovat pirstaloituneet, vaatimukset kasvaneet ja epävarmuus lisääntynyt. Moni opiskelija joutuu seuraamaan sivusta, kuinka työhyvinvoinnista, ennaltaehkäisevästä työstä ja henkilöstön tukemisesta puhutaan mutta käytännössä tingitään, kun talous kiristyy. Erityisesti terveyden ja työhyvinvoinnin edistäminen nähdään helposti kulueränä, vaikka tutkimusnäyttö kertoo aivan muuta.
Tutkimusnäyttö tukee vahvasti ajatusta siitä, että työhyvinvointiin panostaminen ei ole pelkkä arvo- tai imagokysymys vaan myös taloudellisesti järkevää. Työterveyslaitoksen ja kansainvälisten tutkimusten mukaan hyvin suunnitellut työhyvinvointi- ja ennaltaehkäisevät toimet voivat tuottaa moninkertaisen taloudellisen hyödyn suhteessa niiden kustannuksiin. Esimerkiksi työuupumuksen ja sairauspoissaolojen vähentyminen näkyy suoraan pienempinä terveysmenoina, parempana tuottavuutena ja pidempinä työurina. Jo yksittäisen työntekijän ennenaikainen työkyvyttömyys voi maksaa yhteiskunnalle satojatuhansia euroja, kun taas varhainen tuki ja kuormituksen hallinta ovat murto-osa tästä.
Meille opetetaan näyttöön perustuvia keinoja edistää työhyvinvointia, mutta samalla seuraamme, kuinka päätöksenteossa ohitetaan juuri se tieto, johon koulutuksemme nojaa.
Lyhytnäköinen säästäminen voi pitkällä aikavälillä tulla kalliiksi. Työuupumus, lisääntyneet sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet kuormittavat sekä yksilöitä että yhteiskuntaa merkittävästi. Silti ennaltaehkäisevät toimet, kuten työhyvinvoinnin kehittäminen, kuormituksen hallinta ja johtamisen tukeminen, ovat usein ensimmäisiä säästökohteita. Tämä herättää kysymyksen: arvostetaanko työhyvinvointia aidosti vai vain silloin, kun se on taloudellisesti helppoa?
Opiskelijana koen ristiriitaisia tunteita. Meille opetetaan näyttöön perustuvia keinoja edistää työhyvinvointia, mutta samalla seuraamme, kuinka päätöksenteossa ohitetaan juuri se tieto, johon koulutuksemme nojaa. Ehkä meidän tehtävämme on oppia sanoittamaan hyvinvoinnin hyödyt niin, etteivät ne jää pelkiksi arvoiksi vaan muuttuvat näkyviksi vaikutuksiksi, joihin päättäjätkään eivät voi olla reagoimatta.
Toisaalta työhyvinvoinnin opiskelijana näen myös mahdollisuuksia. Työelämän ongelmat ovat yhä näkyvämpiä eikä tarve asiantuntijuudelle ole katoamassa. Ehkä haaste ei ole niinkään työn merkityksessä vaan siinä, miten työhyvinvoinnin vaikutukset osataan tehdä näkyviksi ja mitattaviksi. Jos työhyvinvointi nähdään aidosti investointina eikä kuluna, keskustelu voi vähitellen muuttua.
Epävarmuus työllistymisestä on todellista. Epävarmuudesta huolimatta en ole hakeutunut tälle alalle sattumalta. Juuri nämä haasteet ovat olleet syy valita työhyvinvoinnin opinnot. Haluan ymmärtää työelämän rakenteita ja vaikuttaa siihen, että työ ei kuluta tekijäänsä loppuun. Työn tulee olla ihmisen kokoista. Uskon, että työhyvinvointi ei ole ylimääräinen lisä vaan kestävän ja toimivan työelämän perusta – myös taloudellisesta näkökulmasta. Vaikka työelämän muutos ja säästöpuhe huolettavat, haluan uskoa tulevaisuuteen.
Liinakaisa Taimioja, TtM-opiskelija, Tajan opiskelijaverkoston puheenjohtaja