Riskien tiedostaminen ei yksistään välttämättä saa nuoria lopettamaan nikotiinin käyttöä
Tutkimuksen mukaan lähipiirillä ja kouluyhteisöllä on merkittävä rooli ammattiin opiskelevien nuorten terveysvalintojen rakentumisessa.
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että nuorten asenteet, uskomukset ja kokemusmaailma ohjaavat nikotiinin ja muiden päihteiden käyttöä tavalla, jota ei voida ymmärtää tarkastelemalla pelkästään yksilöä.
Sairaanhoitaja (YAMK) Anu Vaihekoski selvitti kansanterveystieteen väitöstutkimuksessaan 15–28-vuotiaiden ammattikouluopiskelijoiden nikotiinituotteisiin ja päihteisiin liittyviä asenteita ja päätöksentekoa sekä näkemyksiä terveyden edistämisestä oppilaitosyhteisössä.
– Aiempi tutkimus on tarkastellut nuorten nikotiinituotteiden käyttöä pääosin yleistason tilastoina. Tässä tutkimuksessa keskityttiin nuorten oman äänen kuulemiseen sekä heidän terveyden edistämisen tarpeidensa ja toiveiden selvittämiseen, Vaihekoski kertoo Turun yliopiston väitöstiedotteessa.
Hän toteaa saaduista tuloksista, että moni nuori tiedostaa nikotiinituotteiden riskit, mutta tieto ei silti välttämättä ohjaa heitä lopettamaan nikotiinin käyttöä. Elintapoihin liittyvät valinnat syntyvätkin usein tunteiden, kokemusten ja sosiaalisten tilanteiden ohjaamina.
Ystävillä ja perheellä suuri vaikutus
Vaihekosken tutkimus osoittaa, että lähipiirillä ja kouluyhteisöllä on merkittävä rooli terveysvalintojen rakentumisessa.
Ammattiin opiskelevat nuoret kuvasivat, että nikotiinituotteiden kokeilut ja käyttö liittyvät usein sosiaalisiin tilanteisiin, kaverien nikotiinituotteiden käyttöön ja vertaispaineeseen. Toisaalta nuorten sosiaaliset vuorovaikutussuhteet voivat myös tukea päihteettömyyttä. Vaihekosken mukaan yhdenkin turvallisen ja päihteettömän ystävän merkitys voi olla ratkaiseva.
Myös perheen vaikutus näkyy sekä nikotiinituotteiden ja päihteiden käytöltä suojaavana tekijänä että sen riskitekijänä.
Tutkimuksesta myös korostuu se, että ammatilliset oppilaitokset tarjoavat tärkeän ympäristön terveyden edistämiselle. Toiminnan tulee kuitenkin olla nuoria aidosti kiinnostavaa, konkreettista ja vapaaehtoista.
Toimia kaivataan jo alakouluaikana
Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat nuoret käyttävät nikotiinituotteita enemmän kuin muut toisen asteen opiskelijat. Samaan aikaan heidän kokemansa terveys on heikompi ja riskikäyttäytyminen yleisempää.
Tutkimukseen osallistuneet nuoret kokivat, että nikotiinituotteita on liian helppo hankkia, ja he toivoivat tiukempaa valvontaa sekä aikaisempia ennaltaehkäiseviä toimia jo alakouluaikana.
Opiskelijat toivoivat ymmärrettävää ja konkreettista tietoa nikotiinin vaikutuksista, vertaisten tarinoita, kokemusasiantuntijoita, tukea nikotiinin käytön lopettamiseen sekä osallistavia ja lyhyitä kouluajalla toteutettavia teematapahtumia.
– Ennen kaikkea nuoret haluavat tulla kuulluiksi. Terveyden edistäminen onnistuu parhaiten silloin, kun heidät otetaan mukaan jo toiminnan suunnitteluun – ei vasta valmiisiin toteutuksiin, Vaihekoski painottaa.
Vaihekosken tutkimus antaa konkreettisia suosituksia matalan kynnyksen osallistaviin ja nuorten näkemyksiä hyödyntäviin terveyden edistämisen toimiin.
---
Sairaanhoitaja (YAMK) Anu Vaihekoski esittää väitöskirjansa Vocational Students and Nicotine Products: Attitudes, Beliefs and Perspectives on Health Promotion julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 27.3.2026. Vastaväittäjänä toimii professori Maria Kääriäinen (Oulun yliopisto) ja kustoksena dosentti Hanna Lagström (Turun yliopisto).
Lähde: väitöstiedote ja tiivistelmä
Iina Aalto