Työmatkaliikunta ja laadukkaat viheralueet vaikuttavat fyysiseen aktiivisuuteen eläkeiässä

Tuoreen väitöstutkimuksen tulosten valossa kannustaminen liikkumiseen ennen eläköitymistä voi auttaa säilyttämään riittävän liikkumisen tason myös eläkkeelle jäämisen jälkeen.

VTM Sanna Pasanen esittää väitöskirjansa julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa keskiviikkona 28.5.2025

Viheralueet vaikuttavat myönteisesti fyysiseen kokonaisaktiivisuuteen sekä erityisesti aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, kuljettujen matkojen aikana kertyneeseen liikkumiseen vapaapäivinä ja eläkkeellä ollessa, todetaan tuoreessa väitöstutkimuksessa. Valtiotieteiden maisteri Sanna Pasanen tutki väitöskirjassaan, miten liikkumisen määrä, paikat ja tavat muuttuvat ikäperusteisen eläköitymisen yhteydessä.

Pasasen mukaan viheralueita kannattaa säilyttää ja rakentaa liikkumista tukeviksi ympäristöiksi.

–Kuitenkin erityisesti ikääntyvän väestön kannalta pelkkä luontoympäristön määrä ei riitä, vaan pitää kiinnittää huomiota myös viheralueiden laatuun, kuten valaistukseen, kunnossapitoon ja riittävään määrään levähdyspaikkoja, hän sanoo väitöstiedotteessa.

Tutkimus osoittaa, että aktiivisesti kuljettujen matkojen aikana kertyy erityisen hyvin reipasta ja rasittavaa liikkumista, jonka terveyshyödyt ovat kiistattomat.

Tutkimuksessa myös havaittiin, että aktiivinen työmatkaliikkuminen on yhteydessä aktiivisempaan eläkeikään: aktiivisesti kuljetut työmatkat ennen eläköitymistä ovat myönteisesti yhteydessä liikkumisen tason säilymiseen eläkkeelle jäädessä.

Erityisesti fyysisesti rasittavamman työn tekijät voivat tutkimuksen tulosten valossa olla riskiryhmässä eläkesiirtymän jälkeisen liikkumattomuuden näkökulmasta. Heihin kannattaisi Pasasen mukaan kohdentaa liikkumisen edistämisen toimia. Ne fyysisesti vaativan työn tekijät, jotka harjoittivat työmatkaliikuntaa, säilyttivät nimittäin fyysisen aktiivisuuden tasonsa myös eläkesiirtymän jälkeen.

– Kannustaminen aktiiviseen kulkemiseen ennen eläköitymistä voi auttaa säilyttämään riittävän liikkumisen tason myös eläkkeelle jäämisen jälkeen. Siitä voi tulla hyvä tapa, joka kantaa yli eläkesiirtymän ja siitä eteenpäin, Pasanen toteaa.

---

VTM Sanna Pasanen esittää väitöskirjansa Context-related physical activity and sedentary behaviour before and after retirement: GPS and accelerometer-based study julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa keskiviikkona 28.5.2025 klo 12.00 (Turun yliopisto, Medisiina C, Osmo Järvi -luentosali, Kiinamyllynkatu 10, Turku). Vastaväittäjänä toimii professori Raija Korpelainen (Oulun yliopisto) ja kustoksena professori Sari Stenholm (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on kansanterveystiede.

Väitöstilaisuutta voi seurata myös verkossa

Lähde: väitöstiedote

Iina Aalto