Uusia menetelmiä naisten yleisimpien kasvaimien soveltuvuutta kohdennettuun ultraäänihoitoon

FM Teija Sainion Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia magneettikuvaukseen perustuvia menetelmiä, joilla voidaan arvioida tarkemmin hyvänlaatuisten kohdun kasvaimien eli myoomien soveltuvuus kohdennettuun ultraäänihoitoon. Kohdennettu ultraäänihoito on uudenlainen kajoamaton kasvaimien hoitomenetelmä.

Myooma on yleisin kasvain naisilla ja niitä esiintyy jopa kahdella kolmesta naisesta. Oireellisia myoomia voidaan hoitaa lääkkeiden, leikkauksen, kohtuvaltimoiden embolisaation ja kohdennetun ultraäänen avulla.

– Kohdennettu ultraäänihoito on uudenlainen kajoamaton hoitomenetelmä, jossa kohdekudosta kuumennetaan ultraäänen avulla paikallisesti. Se aiheuttaa kasvainkudokseen kuolion. Myoomat ovat kuitenkin kudosominaisuuksiltaan hyvin erilaisia. Siksi myoomien soveltuvuutta kohdennettuun ultraäänihoitoon on vaikeaa arvioida etukäteen, Teija Sainio kertoo.

Magneettikuvauslaitetta voidaan käyttää myös mittauslaitteena, jolloin kudoksesta voidaan mitata erilaisia ominaisuuksia, kuten verenvirtausta.

Väitöstutkimuksessaan Sainio osoitti, että kvantitatiivisiin magneettikuvaustekniikoihin perustuvat arviointimenetelmät ennustavat myoomien soveltuvuutta kohdennettuun ultraäänihoitoon paremmin kuin perinteiseen magneettikuvaukseen perustuvat menetelmät.

Oksitosiini alentaa myooman verenvirtausta merkittävästi

Myoomien kohdennetun ultraäänihoidon tehon on osoitettu paranevan hoidon aikaisella oksitosiini-infuusiolla. Oksitosiinin vaikutusmekanismia ei kuitenkaan ole tutkittu perusteellisesti.

Väitöskirjassaan Teija Sainio tutki myös oksitosiinin vaikutusta myoomiin ja ympäröiviin kudoksiin kvantitatiivisen magneettikuvaustekniikan avulla.

– Oksitosiini alentaa ainoastaan myooman verenvirtausta. Se parantaa myoomien kohdennetun ultraäänihoidon tehoa, sillä ultraäänen aiheuttama paikallinen lämpövaikutus on suurempi, Sainio summaa.

Teija Sainion väitöstutkimusta rahoittivat Suomen Kulttuurirahasto, Varsinais-Suomen rahasto, TYKS säätiö, Instrumentariumin tiedesäätiö, Tyksin erityisvastuualueen valtion tutkimusrahoitus, Inkeri ja Mauri Vänskän säätiö, Paulon säätiö ja K. Albin Johanssonin säätiö.

***

FM Teija Sainio esittää väitöskirjansa ”Quantitative magnetic resonance imaging and high-intensity focused ultrasound treatment of uterine fibroids” tarkastettiin Turun yliopistossa 17.12.2021.

Vastaväittäjänä toimi professori Kullervo Hynynen (Toronton yliopisto, Kanada) ja kustoksena professori Mika Teräs (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on lääketieteellinen fysiikka ja tekniikka.

Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus

Väittelijän yhteystiedot: puh 040 766 5246, teija.sainio@tyks.fi

Kuva: Pixabay