Työmarkkinajärjestöt: Etätyösuositus huomioitava mahdollisimman laajasti

Julkaistu:

Työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, KT, SAK ja STTK suosittelevat toimialaliittojen ja työpaikkojen huomioivan etätyösuosituksen niin laajasti kuin mahdollista.

Valtioneuvosto antoi lokakuussa valtakunnallisen etätyösuosituksen, joka on voimassa toistaiseksi. Voimassaoloa tarkastellaan kesäkuun loppuun mennessä. Viime viikkoina tautitilanne on merkittävästi heikentynyt, minkä vuoksi Suomi siirtyi tämän viikon alussa kolmen viikon sulkutilaan. Sulkutilassa kontakteja rajoitetaan mahdollisimman kattavasti.

Työmarkkinajärjestöt suosittelevat toimialaliittojen ja työpaikkojen huomioivan etätyösuosituksen niin laajasti kuin mahdollista. Yritykset ja työpaikat arvioivat eri työtehtäviensä tarpeet, ja määrittelevät suojaustoimenpiteet sekä lähi- ja etätyön käytännöt yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien kanssa. Mikäli etätyö ei ole mahdollista, työnantajan on huolehdittava tarvittavista suojaustoimenpiteistä ja ohjeistettava työntekijöitä altistumisvaaran välttämiseksi.

Etätyö vähentää fyysisiä lähikontakteja työpaikoilla ja myös työmatkoihin liittyviä tartuntoja esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä.

Työterveyslaitoksen ohje etätyöhön: https://hyvatyo.ttl.fi/koronavirus/ohje-etatyohon

Allekirjoittajina
Jarkko Eloranta, SAK
Sture Fjäder, Akava
Jyri Häkämies, EK
Markku Jalonen, KT
Antti Palola, STTK

Asiasanat