Työmarkkinajärjestöt vetoavat: Ottakaa koronarokote

Julkaistu:

Ilkka Ahtokivi | 21.10.2021 | 10:20 Kysymys ei ole vain henkilökohtaisesta asiasta, vaan myös toisten kansalaisten suojelemisesta.

Jokaisen on kannettava vastuuta toisista koronaviruksen voittamiseksi, toteavat Elinkeinoelämän keskusliitto EK, palkansaajakeskusjärjestö SAK, toimihenkilökeskusjärjestä STTK ja korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akava.

Nyt kun yhteiskunta on avautumassa, riittämätön rokotekattavuus uhkaa jatkaa koronakriisistä kärsineiden alojen yrittäjien ja työntekijöiden kärsimyksiä pitkälle tulevaisuuteen, järjestöt toteavat vetoomuksessaan.

Järjestöjen mukaan Suomessa on riittävästi rokotteita, jotta kansalaiset voidaan rokottaa kattavasti.

– Osa kansalaisista ei kuitenkaan ole ottanut rokotetta, vaikka heillä ei ole ollut terveydellistä estettä. Tämän seurauksena koronatartunnat ovat kääntyneet kasvuun. Se on johtanut sairaan- ja tehohoidon kuormittumiseen ja vaarantaa koko terveydenhuollon kantokyvyn. Koronapotilaiden määrän kasvun takia muiden sairauksien hoitoa on jouduttu lykkäämään.

– Hallitus on pitänyt ennallaan ja kiristänyt ravintolatoiminnan rajoituksia. Myös kireät matkustusrajoitukset jatkuvat vuoden loppuun. Vaarana on, että rajoitukset kiristyvät entisestään ja yleisötilaisuuksien ja kokoontumisten rajoituksia otetaan uudelleen käyttöön alueellisesti, varoittavat EK, SAK, STTK ja Akava.

Ravintolat ovat voineet vapautua rajoituksista koronapassin avulla. Suurin osa kansalaisista on ottanut koronapassin ja sen myötä laajentuvan palvelutarjonnan tyytyväisenä vastaan. Osa kansalaisista on kuitenkin käyttäytynyt täysin sopimattomalla tavalla ravintolayrittäjiä ja -työntekijöitä kohtaan, EK, SAK, STTK ja Akava sanovat.

Työmarkkinaosapuolet vetoavat kaikkiin kansalaisiin, että he ottaisivat koronarokotteen mahdollisimman pian. Kysymys ei ole vain henkilökohtaisesta asiasta, vaan myös toisten kansalaisten suojelemisesta ja heidän oikeudestaan sairaanhoitoon sekä mahdollisuudesta toimeentulon hankkimiseen itselleen ja perheilleen.

EK, SAK, STTK ja Akava paheksuvat ravintolayrittäjiin ja työntekijöihin kohdistuvaa aggressiivista käytöstä, uhkailua ja liiketoiminnan häiritsemistä.

Järjestöt toivovat, että me kannamme yhdessä vastuumme ja otamme rokotukset. Näin me voimme voittaa koronaviruksen ja pääsemme siirtymään koronaviruksen jälkeiseen aikaan.

Asiasanat