Lisääntyvät opiskelijamäärät – lisää opetus- ja ohjausresurssia

Julkaistu:

Tiede- ja kulttuuriministeri ilmoitti tänään korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämisestä vuodelle 2022. Aloituspaikkoja lisätään lähes 2300 paikalla, joista suurin osa kohdistuu sote-aloille. Lisäaloituspaikkoja on niin luvassa niin sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkintoihin kuin hoitotieteen, kansanterveystieteen ja terveyden edistämisen yliopistotutkintoihin.

Aloituspaikkoja lisättiin viimeksi 2020-2021 ja jo näistä aloituspaikoista jäi 10% täyttämättä. Aiemmin käyttämättä jääneistä paikoista jäänyt rahoitus yhdistetään nyt uusien aloituspaikkojen rahoitukseen, joka tulee EU:n elpymis- ja palautumisvälineestä. Huolenamme on, että rahoitus ei ole riittävä eikä sillä korjata jo nyt puutteellisia opetus- ja ohjausresursseja korkeakouluissa ja harjoittelupaikkoina toimivissa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä.

Aloituspaikkojen nosto ei auta sote-ammattilaispulaan ellei samalla varmisteta koulutuksen laadukkuutta, oppimista tukevien harjoittelupaikkojen riittävyyttä ja ohjaus- ja tukiresursseja niin harjoittelujaksoille kuin opintoihin muutoinkin. Aloituspaikkojen nosto jää tyhjäksi toimenpiteeksi, ellei korkeakouluista lopulta valmistu osaavia ja hyvinvoivia ammattilaisia, joille on tarjolla mielekäs ura sote-alalla.

Lisätietoja:

järjestöasiantuntija Katja Kosonen, katja.kosonen@taja.fi

Asiasanat