Pohjanmaan hyvinvointialueen yt-neuvottelut: Tajalainen, otathan tarvittaessa yhteyttä jukolaiseen luottamusmieheesi

Julkaistu:

Pohjanmaan hyvinvointialue on aloittanut yt-neuvottelut koskien hallinto-, johto- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevää henkilöstöä. Hyvinvointialueella työskenteleviä tajalaisia edustavat Tajan edunvalvonta ja jukolainen pääluottamusmies.

Pohjanmaan hyvinvointialue aloitti 3.10. yt-neuvottelut. Sopeuttamistoimien kohteena olevat työskentelevät asiantuntija-, esihenkilö- ja johtotehtävissä. Neuvotteluissa heitä edustavat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn pääluottamusmiehet.

Hyvinvointialue perustelee yhteistoimintaneuvotteluja tuotannollis-taloudellisilla syillä. Aluevaltuusto on asettanut alueelle tälle vuodelle vaatimuksen 10 miljoonan säästöstä ja ensi vuodelle pysyväisluontoisen, yhteensä 30 miljoonan säästövaatimuksen.

Säästöjä haetaan nyt esimerkiksi eläköitymisistä ja tehtävien uudelleenjaosta. Henkilöstöresurssien kartoituksen lisäksi hyvinvointialue ei sulje pois mitään vaihtoehtoja, ei myöskään mahdollisia irtisanomisia tai tehtävien osa-aikaistamisia.

JUKOn toiminnanjohtaja Mari Keturi painottaa, että henkilöstöä ei pidä syyllistää yt-tilanteesta:

– Sote-alan ammattilaiset ovat olleet pitkään palkkakuopassa. Hyvinvointialueet kärsivät monin paikoin työvoimapulasta, kun tehtäviin ei löydy enää tekijöitä raskaiden työkuormien ja palkkakehityksen vuoksi. Myös asiantuntijoiden ja esimiesten tehtäviä on paikoin vaikea täyttää.

Keturi huomauttaa, että palvelujen vähentäminen kohdistuu aina suoraan sekä henkilöstöön että hyvinvointialueella asuviin.

Yt-neuvottelut Pohjanmaan hyvinvointialueella jatkuvat vähintään kuusi viikkoa.

Tajalainen, otathan tarvittaessa yhteyttä jukolaiseen luottamusmieheesi. Liiton edunvalvonta osoitteessa edunvalvonta@taja.fi.

JUKO ry / Yt-neuvottelut | Pohjanmaan hyvinvointialue aloitti yt-neuvottelut – kohteena nyt asiantuntijat, esihenkilöt ja johtotehtävissä työskentelevät

Asiasanat