Terveystieteiden maisterikoulutus palaa Helsinkiin

Julkaistu:

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 10.1.2022 tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen johdolla laajentanut Helsingin yliopiston koulutusvastuuta kattamaan terveystieteiden maisterikoulutukseen sekä terveystieteiden lisensiaatti- ja tohtorikoulutukseen. Vuodesta 2023 alkaen Helsingissä koulutetaan taas terveystieteiden maistereita yli 20-vuotisen tauon jälkeen.

-Terveystieteiden maisterikoulutuksen palauttaminen Helsinkiin on ollut päämääränämme koulutuksen lakkauttamisesta saakka, kertoo Tajan puheenjohtaja Vilhelmiina Lehto-Niskala.

HYKS-alue on ollut ainoa yliopistosairaanhoitopiiri, jonka yliopistoissa ei ole koulutettu terveystieteiden maistereita. Maisteri- ja tohtorikoulutus helpottavat alueen pulaa kelpoisista hoitotyönjohtajista ja edistävät terveystieteellisen tutkimuksen ja tiedon hyödyntämistä hoitotyössä.

Helsingin yliopiston koulutusvastuu ei sisällä alempaa korkeakoulututkintoa vaan vastuu alemmista korkeakoulututkinnoista on nykyisinkin tutkintoja kouluttavilla korkeakouluilla. Yhteistyötä alueen ammattikorkeakoulujen ja Helsingin yliopiston välillä halutaan tiivistää, eikä luoda kilpailevia koulutuksia.

Helsingin yliopiston lisäksi viisi yliopistoa ja yhdeksän ammattikorkeakoulua sai laajennusta koulutusvastuisiinsa. Sairaanhoitajakoulutukseen lisättiin aloituspaikkoja useammassa ammattikorkeakoulussa.

Lisätietoja

järjestöasiantuntija Katja Kosonen, katja.kosonen@taja.fi

Asiasanat