HUS sai tunnustusta vastuullisen työmatkaliikkumisen edistämisestä

HSL ja valtakunnallinen Fiksusti töihin -hanke myönsivät HUSille Työmatkaliikkumisen edelläkulkija 2020 -tunnustuksen.

Tunnustus jaetaan vuosittain työnantajalle, joka on edistänyt esimerkillisellä tavalla työntekijöidensä kestävää ja hyvinvointia lisäävää työmatka- ja työasiamatkaliikkumista. ​

- Halusimme antaa HUSille tunnustuksen laaja-alaisesta ja pitkäkestoisesta kestävän liikkumisen edistämistyöstä. Varsinkin isoissa organisaatioissa työmatkaliikenteen toimenpiteiden toteuttaminen vaatii sitoutuneita eri alojen osaajia ja yhdessä laadittua edistämisohjelmaa. Tällä tunnustuksella nostamme samalla esille HUSin tekemän työn inspiraatioksi muille, HSL:n asiakasvastaava Anna Ruskovaara kertoo.

HUSissa on tehty pitkäjänteistä työtä työmatkaliikkumisen edistämiseksi ja kannustettu henkilöstöä vastuullisiin kulkutapoihin. Keskiössä on ollut pyöräilyn ja kävelyn lisääminen, joihin on innostettu erilaisin tempauksin, kampanjoin sekä luentojen, verkkokurssien ja viestinnän keinoin. Henkilöstökyselyjä liikkumistavoista tehdään säännöllisesti.

Viisaan liikkumisen hanke toi lisäpotkua suunnitelmiin

Viime vuonna toteutetussa HUSin viisaan liikkumisen hankkeessa selvitettiin tarkemmin henkilöstön liikkumistarpeita sekä mahdollisuuksia ohjata heitä henkilöautoilusta kestävän liikkumisen suuntaan. Hankkeen lopputuotoksena syntyi viisaan liikkumisen edistämisohjelma, jonka toimia käynnistetään askel kerrallaan.

Yksi toimista on sisäisen viestinnän tehostaminen, minkä avuksi henkilöstölle avattiin uusi työliikenteeseen keskittyvä intrasivusto. Sivustolla on paljon tietoa eri kulkumuodoista ja työliikenteeseen liittyvistä käytännön asioista samalla kun kannustetaan vastuullisiin valintoihin.

Pyöräilyn mahdollisuuksia parannetaan tulevina vuosina edistämisohjelman mukaisesti lisäämällä sairaala-alueille laadukkaampia pyörätelineitä, lukollisia pyöräsäilytystiloja etenkin talvipyöräilyn tukemiseksi sekä pyöräpumppuja. Suunnitelmissa on myös tehdä sähköpyörille latauspisteitä ja uudistaa sosiaalitiloja muun muassa suihkujen määrää ja kuivauskaappeja lisäämällä.

Tavoitteena vastuullinen ja sujuva matkanteko

- Kestävään liikkumiseen kannustamisessa on tärkeää työntekijöiden osallistaminen, eli sanomaa ei tule vain kaataa ylhäältä alaspäin. Mielestäni meillä on onnistuttu hyvin ja tulokset näkyvät, HUSin työhyvinvointikonsultti Taina Liukkonen sanoo. - Viime vuonna tehdyn kyselyn perusteella lähes puolet työntekijöistämme kulki työmatkansa pyöräillen tai kävellen vähintään kolmesti viikossa.

Myös joukkoliikennettä käytetään paljon. - Esimerkiksi Meilahdessa 40–50 prosenttia työntekijöistä kulkee joukkoliikenteellä vuodenajasta riippuen. Pitkän tähtäimen tavoitteemme on, että entistä useampi autoilija siirtyisi joukkoliikenteen käyttäjäksi. HUS pyrkii myös vaikuttamaan siihen, että työntekijöidemme matkaketjut saataisiin entistä sujuvammiksi, erikoissuunnittelija Tuija Stambej kertoo.

Nyt saatu tunnustus on jatkoa Työpaikka joka liikuttaa -sertifikaatille, jonka HSL myönsi HUSille vuonna 2015.

HUS on sitoutunut tukemaan työmatkaliikkumista niin henkilökunnan hyvinvoinnin edistämisen kuin ilmastonmuutoksen hillitsemisen näkökulmista.