29.7.2016 Minun valintani -Vilhelmiina Lehto

Minun valintani

Kesä on kauneimmillaan, mutta järjestömaailmassa tapahtuu kesälläkin. Avattuamme jäsenyytemme myös sairaanhoitajille, olemme luonnollisesti saaneet kyselyitä siitä, miksi liittyä Akavan sairaanhoitajat ja Tajaan. Ajattelin kirjoittaa omista kokemuksistani.

On aivan totta, että olemme moniin muihin liittoihin nähden jäsenmäärältämme verrattain pieni yhdistys. En antaisi jäsenmäärän kuitenkaan hämätä. Meillä on toiminnassamme loistotyyppejä, jotka tekevät paljon töitä, myös tiiviissä yhteistyössä muiden Akavalaisten liittojen kanssa, ajaakseen etujamme. Toiminnassa näkyy yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Pienessä liitossa yksittäisen jäsenen ääni tulee kuuluviin, ja mikä minulle oli positiivinen yllätys, se todellakin myös kuullaan ja sillä on vaikutusta.

Tietysti juuremme ja perinteemme ovat ylihoitajayhdistyksessä. Olemme kuitenkin viime vuosina suunnanneet toimintaamme hoitotyön johtajien lisäksi myös asiantuntijoiden piiriin. Työelämä on muutoksessa, jossa itsensä työllistäminen, pätkittäiset työsuhteet ja sivuttaissuuntainen urakehitys on yleistä. Haluamme yhdessä muuttua ajan tarpeiden mukaisesti. Näemme sairaanhoitajan roolin nykypäivänä korkeakoulutettuna asiantuntijana, ja näin ollen jäsenyyden avaaminen sairaanhoitajille oli luonnollinen jatke kehityksellemme.

Meistä terveystieteiden opintoja suorittaneista myös suurin osa on juurikin sairaanhoitajia, joten uskallan väittää, että tiedämme myös jotakin sairaanhoitajien asemasta, huolista ja arvostuksesta. Avaamalla jäsenyyden sairaanhoitajille, haluamme myös osaltamme viestittää olevamme ylpeitä sairaanhoitajia ja kokevamme sairaanhoitajienkin kuuluvan korkeakoulututettujen keskusjärjestöön ja meidän joukkoomme, Akavan sairaanhoitajat ja Tajaan.

Tämän sanottuani, toivon että jokainen hoitotyön asiantuntija tai johtaja, olkoonkin sairaanhoitajaopiskelija tai terveystieteiden tohtori, tekee oman henkilökohtaisen päätöksensä liitosta, joka eniten vastaa juuri hänen tarpeisiinsa. Minulle tämä on ollut Akavan sairaanhoitajat ja Taja.

Vilhelmiina Lehto, 2. varapuheenjohtaja