Olet #AivanHyvä juuri sellaisena kuin olet

Opiskelijoiden mielenterveyspäivää vietettiin tänä vuonna myötätunnon teemalla. Myötätunto niin itseä kuin kaveria kohtaan on paikallaan, sillä meistä jokainen mokaa joskus. Sote-alalla virheet ja epäonnistumiset pyritään tietenkin minimoimaan, kun kyseessä on ihmisten henki ja terveys. Silti mokia sattuu, sillä ihmisiä mekin vain olemme. Väsymys, kiire ja liian suuret odotukset heijastuvat mokina ja riittämättömyyden tunteena olipa kyse opiskeluista, töistä tai harrastuksista. Etäaikana on ollut hankalampaa hahmottaa mikä on riittävän hyvä suoritus, kun tehtäviä ei ole voinut jakaa lounaskeskusteluissa ja luentotauoilla. Yksin puurtaminen synnyttää helposti tunteen, että olen yksin opintojen ja paineiden kanssa. Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet koronapandemian aikana ja yksinolo ja yksin tekeminen on varmasti ainakin yksi taustasyy.

Joskus puhutaan, että moka on lahja. Sillä hetkellä, kun mokan huomaa, ei se lahjalta tunnu vaan ennemmin siinä ärräpäät lentää. Myöhemmin kyllä usein huomaa oppineensa mokasta ainakin sen, mitä ei kannata tehdä. Toisaalta voimme oppia toistemme mokista, kun vaan uskallamme myöntää mokanneemme. Omista mokistani olen oppinut ainakin sen, että yksin ongelmat harvoin ratkeavat. YTHS:lle on moninpaikoin turhan pitkät jonot mutta onneksi moni ongelma ratkeaa jo opiskelukavereiden, opettajien ja opintopsykologien ja -kuraattorien avulla. Joskus tarvitaan sitten sitä pidempikestoista, järeämpää apua ja tukea mielelle. Avun hakeminen voi tuntua luovuttamiselta tai epäonnistumiselta, mitä se todellakaan ei ole. Avun hakeminen on yksi tärkeimmistä taidoista, mitä elämän aikana opimme. Osaamme yleensä olla myötätuntoisia kaverille, joka tarvitsee apua. Miksi siis emme itsellemme?

Opiskelijoiden mielenterveyspäivää vietettiin 13.4. Myötätuntoa ja mielenterveydestä huolehtimista voi kuitenkin toteuttaa joka päivä. Lisätietoa Nyyti ry - Opiskelijoiden mielenterveyspäivä

Ollaan #aivanhyvä just näin.

Katja Kosonen

Järjestöasiantuntija