Arki hoivakodissa voisi olla aktiivisempaa kokonaisvaltaisen muutoksen avulla

Iäkkäiden fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi tarvitaan muutoksia hoitokulttuuriin, hoitajien rooliin ja ympäristön hyödyntämiseen, mutta muutosten toteuttaminen ei edellytä huomattavia lisäresursseja.

Turun yliopistossa toteutetun väitöstutkimuksen mukaan ikääntyneiden fyysinen aktiivisuus hoivakodeissa oli vähäistä. Arkea vietettiin pääosin paikallaan ollen, ja huomattava osa ikääntyneiden fyysisestä aktiivisuudesta tapahtui päivittäisten toimintojen, kuten peseytymisen ja pukeutumisen, sekä itsenäisen kävelyn seurauksena.

MSc, sairaanhoitaja (AMK) Noora Narsakka tutki väitöstutkimuksessaan ikääntyneiden fyysisen aktiivisuuden edistämistä hoivakodeissa.

– Liikkumattomuutta, fyysisten aktiviteettien puutetta ja liikkumisen rajoittamista pidetään normaalina hoivakodeissa, vaikka ikääntyneen olisi tärkeää olla arjessaan niin aktiivinen kuin se hänen terveytensä ja toimintakykynsä huomioiden on mahdollista, hän toteaa väitöstiedotteessa.

Fyysinen aktiivisuus muun muassa ylläpitää toimintakykyä, mielenterveyttä ja ehkäisee kaatumisia, ja jo pienikin fyysisen aktiivisuuden lisäys voi olla hyödyllistä. Positiivinen löydös tutkimuksessa oli, että fyysisen aktiivisuuden edistämistä voitiin parantaa ilman huomattavia lisäresursseja.

Hoitajien rooli fyysisen aktivisuuden edistämisessä on välttämätön, sillä monet ikääntyneet tarvitsevat tukea ollakseen fyysisesti aktiivisia arkisissa toimissaan. Tutkimuksessa ikääntyneiden fyysisiä aktiviteetteja lisättiin kehittämällä hoitajien roolia, toimintatapoja ja ajankäyttöä näyttöön perustuen ja hoitajia osallistaen.

Myös ympäristön kehittäminen on tärkeää fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi. Ympäristön esteettömyys huomioidaan hoivakodeissa yhä paremmin, mutta sitä ei juurikaan hyödynnetä aktivoivana.

Väitöstutkimuksessa kehitettiin malli, jota voidaan hyödyntää fyysisen aktiivisuuden edistämisessä hoivakodeissa. Malli tuo esiin hoitotyön, hoitokulttuurin, fyysisen ja sosiaalisen ympäristön sekä näiden kokonaisvaltaisen tarkastelun tärkeyden.

---

MSc, sairaanhoitaja (AMK) Noora Narsakan väitöskirja ”Promoting the physical activity of older adults in institutional long-term care as nursing practice using the environment: a metaphorical model” tarkastettiin Turun yliopistossa 30.1.2026. Vastaväittäjänä toimi professori Sandra Zwakhalen (Maastrichtin yliopisto, Alankomaat) ja kustoksena professori Minna Stolt (Turun yliopisto).

Lähde: väitöstiedote

Iina Aalto