Lasten motorisia taitoja tukeva ulkoilu ja monilajinen harrastaminen vähenee jo varhaisessa vaiheessa

Tutkimustulokset muistuttavat, että liikuntaa tukevien mahdollisuuksien tulisi olla monipuolisia ja helposti saavutettavissa koko lapsuuden ajan.

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan omatoiminen ulkoilu yhdistettynä monilajiseen harrastamiseen tukee lasten fyysistä aktiivisuutta, fyysistä kuntoa ja motorisia taitoja. Tulokset kuitenkin osoittavat myös, että lasten ulkoilun määrä ja monilajinen liikuntaharrastaminen vähenevät jo alakoulun alkuvuosien jälkeen.

LitM Nanne-Mari Luukkainen tutkimuksessaan omatoimisen ja ohjatun liikunnan yhteyksiä fyysiseen aktiivisuuteen ja kuntoon sekä motorisiin taitoihin. Ilmeni, että yhdessä runsas ulkoilu ja monilajinen harrastaminen varhaislapsuudessa ennustaa korkeampaa fyysistä aktiivisuutta ja parempia motorisia taitoja alakoulun alkuvaiheessa. 3–14-vuotiailla lapsilla monilajinen harrastaminen yhdessä runsaan ulkoilun kanssa oli yhteydessä korkeampaan fyysiseen aktiivisuuteen, parempaan fyysiseen kuntoon ja kehittyneempiin motorisiin taitoihin.

Lapsilla, jotka osallistuivat yhteen lajiin ja ulkoilivat vähän, fyysisen aktiivisuuden tasot olivat kaikista heikoimpia. Vastaavasti lapsilla, jotka harrastivat vähän, mutta ulkoilivat paljon, fyysinen kunto ja motoriset taidot olivat heikoimmat.

– Tulosten valossa korostuu, että harrastaminen ja ulkoilu ovat molemmat keskeisiä tekijöitä lapsuuden liikunnallisessa kehityksessä. Niitä molempia tarvitaan, Luukkainen summaa.

Luukkainen tarkasteli väitöskirjassaan myös lasten ulkoilun määrän ja ohjattuun liikuntaan osallistumisen muutoksia vuosina 2015–2023. Mittauksia tehtiin varhaiskasvatusiässä, alakoulun alkuvaiheessa (luokilla 1.–3.) ja alakoulun lopulla (luokilla 4.–6.).

Lasten omatoiminen ulkoilu kasvoi varhaiskasvatusiästä alakoulun alkuun mutta lähti sen jälkeen laskuun. Alakoulun lopussa ulkoilun määrä viikonloppuisin oli jopa alemmalla tasolla kuin varhaiskasvatusiässä.

Ohjattuun liikuntaan osallistuminen puolestaan lisääntyi varhaislapsuudesta alakoulun alkuvaiheeseen ja pysyi sen jälkeen suhteellisen vakaana. Sen sijaan monilajinen ohjatun urheilun harrastaminen väheni ensimmäisten kouluvuosien jälkeen.

– Oli yllättävää huomata, miten aikaisin sekä omatoimisen että monilajisen ohjatun liikunnan määrä lapsilla vähenee, Luukkainen toteaa väitöstiedotteessa. 

Tutkimus muistuttaakin hänen mukaansa siitä, että lasten liikuntakäyttäytyminen voi muuttua ajan myötä ja siitä että liikuntaa tukevien mahdollisuuksien tulisi olla monipuolisia ja helposti saavutettavissa koko lapsuuden ajan.

---

LitM Nanne-Mari Luukkaisen liikuntapedagogiikan väitöskirja Omatoimisen ja ohjatun liikunnan yhteys lasten fyysisen kokonaisaktiivisuuden muutokseen ja motoriseen kehitykseen sekä fyysiseen kuntoon tarkastetaan julkisesti 11.4.2026 Jyväskylän yliopistossa. Vastaväittäjä toimii dosentti, tutkimus- ja kehittämisjohtaja Mari Leppänen (Tampereen urheilulääkäriasema, UKK-instituutti) ja kustoksena yliopistonlehtori Arto Laukkanen (Jyväskylän yliopisto).

Tietoa tilaisuudesta

Lähde: koottu väitöstiedotteesta

Iina Aalto