Monirakkulainen munasarjaoireyhtymä yhteydessä naisten työkykyongelmiin keski-iässä

Työstä poissaolot ja työkyvyttömyys ovat yleisempiä naisilla, joilla on monirakkulainen munasarjaoireyhtymä eli PCOS (polycystic ovary syndrome). Yhteys havaittiin Oulun yliopiston tutkimuksessa, jossa ensimmäistä kertaa selvitettiin väestötasolla PCOS:n vaikutusta keski-iässä koettuun työkykyyn, poissaoloihin työelämästä sekä työkyvyttömyyseläkkeisiin.

Tutkimukseen osallistui 1 853 Pohjois-Suomen syntymäkohorttiin 1966 kuuluvaa naista, joista 280:lla eli 15 prosentilla oli todettu PCOS. Naisten terveyttä ja työkykyä selvitettiin kyselyillä, minkä lisäksi poissaoloja työelämästä ja ennenaikaista eläköitymistä tutkittiin rekisteritietojen avulla.

Kyselyn mukaan PCOS:ää sairastavat naiset kokivat työkykynsä yleisesti huonommaksi kuin verrokkinsa. Työkykyä heikentävinä tekijöinä naiset mainitsivat erityisesti sairaudet sekä työhön liittyvät fyysiset vaatimukset.

Kahden vuoden seurannassa PCOS:ää sairastaville naisille kertyi keskimäärin kuukauden verran enemmän sairauspoissaoloja ja työttömyyspäiviä kuin verrokeille. Lisäksi heillä havaittiin kaksinkertainen riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle 52 vuoden ikään mennessä.

PCOS on lisääntymisikäisten naisten yleisin hormonaalinen häiriö. Diagnostisiin kriteereihin kuuluvat epäsäännöllinen kuukautiskierto, mieshormonien liikatuotanto sekä monirakkulaiset munasarjat. Aiemmin PCOS:n ajateltiin liittyvän lähinnä lisääntymisterveyteen, mutta nykyään tiedetään, että sen vaikutus terveyteen on huomattavasti laajempi. Oireyhtymään liittyy kohonnut riski useille liitännäissairauksille, kuten tyypin 2 diabetekselle, metaboliselle oireyhtymälle, lihavuudelle, mielenterveyden häiriöille ja tuki- ja liikuntaelinten ongelmille. ”Yleisyydestään huolimatta PCOS ja sen merkitys naisen terveydelle tunnistetaan edelleen huonosti”, huomauttaa tutkimusta johtanut naistentautien professori Terhi Piltonen.

PCOS:n vaikutuksia naisten työterveyteen ja työkykyyn on tutkittu vasta vähän. ”Tutkimuksemme merkittävä havainto oli, että PCOS:stä kärsivillä naisilla on selvästi kohonnut työkyvyttömyysriski jo nuorella iällä”, kertoo väitöskirjatutkija Linda Kujanpää. Työterveyden professori Leena Ala-Mursulan mukaan tulokset ovat ymmärrettäviä, sillä liitännäissairauksien tiedetään lisäävän erilaisten työkykypulmien riskiä.

Tutkijat ehdottavat yhdessä, että tietoa PCOS:sta hyödynnettäisiin terveydenhuollossa esimerkiksi silloin, kun arvioidaan terveydentilan kokonaisuutta ja työkyvyttömyysriskiä tai kun laaditaan liitännäissairaudet huomioivia suunnitelmia työkyvyn tukemiseksi.

Tutkimus on julkaistu arvostetussa European Journal of Endocrinology -lehdessä.

Tutkimusjulkaisu: Kujanpää L, Arffman R, Vaaramo E, Rossi H-R, Laitinen J, Morin-Papunen L, Tapanainen J, Ala-Mursula L, Piltonen T. Women with polycystic ovary syndrome (PCOS) have poorer work ability and higher disability retirement rate already in midlife – a Northern Finland Birth Cohort 1966 study. Eur J Endocrinol, July 2022. Doi: 10.1530/EJE-22-0027

Viimeksi päivitetty: 9.8.2022

Kuva: Pixabay

Kooste: Anne-Maj Aunula