Sisukkuus pitää ikäihmiset aktiivisina

Liikkumisvaikeudet yleistyvät ikääntyessä ja saattavat rajoittaa arjen aktiivisuutta. Tällöin tarvitaan sitkeää ja joustavaa mieltä sekä vireitä aivoja. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehty väitöskirja osoittaa, että sisukkuus mahdollistaa aktiivisen elämän varhaisen vaiheen liikkumisvaikeuksista huolimatta.

Tohtorikoulutettava, terveystieteiden maisteri Sini Siltasen mukaan ihmisen fyysinen toimintakyky heikkenee kiihtyvällä tahdilla 60 ikävuoden jälkeen. Sen seurauksena esimerkiksi pitkien kävelymatkojen taittaminen ja kotoa poistuminen vaikeutuvat. Vastaavasti mahdollisuudet hoitaa asioita itsenäisesti, harrastaa ja tavata läheisiä heikkenevät. Väitöstutkimus tuo esille psykologisia tekijöitä kuten mielen sitkeys ja joustavuus, jotka voivat auttaa arjen aktiivisuuden säilymisessä liikkumisvaikeuksista huolimatta.

TtM Sini Siltasen väitös “Psychological resources as modifiers of the association between mobility decline and activity in old age" tarkastetaan Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa 11.12.2020 klo 12.

Väitös on seurattavissa etänä.

Väitöstiedote