Sopiva mikrobialtistuminen voi suojata atopialta ja astmalta, myös aikuisiässä

Astma ja atooppiset sairaudet ovat lisääntyneet erityisesti länsimaissa viimeisten vuosikymmenten aikana. Yhtenä syynä tälle pidetään kaupunkimaisen elintavan yleistymistä ja sen seurauksena muuttunutta mikrobialtistumista.

FM Maria Valkonen selvitti väitöstutkimuksessaan, miten ihmiset altistuvat mikrobeille erilaisissa sisäympäristöissä. Väitöskirja koostui kahdesta laajasta eurooppalaisesta tutkimushankkeesta.

Ensimmäisessä tutkimuskokonaisuudessa tutkittiin Etelä-Saksassa maatiloilla ja ei-maatiloilla asuvien lasten mikrobialtistumista.

– Mikrobialtistuminen oli erilaista lapsilla, jotka asuivat maatiloilla, verrattuna niihin lapsiin, jotka vain vierailivat maatiloilla tai eivät käyneet siellä lainkaan. Tunnistimme useita Gram-positiivisiin bakteereihin kuuluvia bakteeriryhmiä, jotka olivat yhteydessä erityisesti vähäisempään atopian määrään, Valkonen kertoo.

Toisessa tutkimuskokonaisuudessa tutkittiin astmaan vaikuttavia tekijöitä eri puolilla Eurooppaa, ja verrattiin aikuisten astmaatikkojen ja heidän verrokkihenkilöidensä mikrobialtistumista. Kaikki tutkimuskohteet olivat pääasiassa urbaanista ympäristöstä, joten tulokset kuvaavat eurooppalaisissa kaupunkiympäristöissä tapahtuvaa mikrobialtistumista

Valkosen mukaan altistuminen on erilaista eri puolilla Eurooppaa. Löysimme mikrobiryhmiä, jotka olivat yhteydessä vähäisempään astmaan. Erityisesti Gram-positiivisia bakteereita kuvaava muramiinihappo oli yhteydessä vähäisempään astmaan. Tämä vaikutus oli selkein Pohjois-Euroopassa.

– Mikrobialtistumisen yhteyttä sairauksiin tutkitaan useimmin lapsilla, mutta sopiva mikrobialtistuminen voi suojata astmalta myös aikuisiässä.

– Tarvitsemme tietoa siitä, miten ja mitkä ympäristömme mikrobit vaikuttavat terveyteemme. Tämä tutkimus lisää ymmärrystä ympäristömikrobien vaikutuksista erityisesti astmaan ja atopiaan. Tieto on arvokasta, jotta voimme tulevaisuudessa luoda koteihin terveyttä edistävää sisäympäristöä, Valkonen toteaa.

Valkosen väitöskirjan osatyöt koostuvat kahdesta erillisestä laajasta eurooppalaisesta tutkimushankkeesta (GABRIELA, ECRHS), missä aineistot on kerätty kansainvälisenä yhteistyönä. GABRIELA on tutkimuskokonaisuus, jossa kodeissa tapahtuvaa mikrobialtistumista mitattiin sänkypölynäytteistä Etelä-Saksassa maatiloilla asuvilta lapsilta sekä heidän kontrollihenkilöiltään. ECRHS-tutkimuksessa käytettiin tapausverrokki -asetelmaa, jossa tutkimushenkilöinä oli aikuisia astmaatikkoja sekä ei-astmaatikko-kontrollihenkilöjä 14 eri kaupungissa ympäri Euroopan.

FM Maria Valkosen ympäristöterveyden alaan kuuluva väitöskirja Indoor microbial exposures in relation to asthma and atopy (Sisäympäristöissä tapahtuvan mikrobialtistumisen yhteys astmaan ja atopiaan) tarkastetaan luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa, Kuopion kampuksella, Snellmania, SN200 17.12.2021 klo 12.

Vastaväittäjänä oli dosentti, Timo Hugg, Oulun yliopisto, ja kustoksena tutkimusjohtaja, Pertti Pasanen, Itä-Suomen yliopisto.

Lisätietoja:

FM Maria Valkonen, maria.valkonen (a) thl.fi, 0295247717

Kuva: Pixabay

Koonnut: Anne-Maj Aunula